Epilogi
En voi taas olla myöhässä koulusta! Vedän
takin päälleni ja juoksen pää kolmantena jalkana ulos tielle. Kengännauhat ovat
tietysti auki, mutta juoksen silti täyttä vauhtia. Äiti huutaa jotain eväistä,
mutta jatkan matkaa.
Tällä vauhdilla en voi mitenkään ehtiä
ajoissa, joten kiristän tahtia. Keuhkoni tuntuvat kuivilta kuin hiekkapaperi
kun yritän juosta yhä kovempaa. Minusta tuntuu, etten kohta jaksa enää juosta.
Kunpa minulla olisi siivet, joilla voisin lentää ilmojen halki. Yritän tuntea
ne selässäni, hienosti taiteltuna. Suljen silmäni ja levitän siipeni. Maa
katoaa jalkojeni alta ja kiidän eteenpäin paljon nopeampaa kuin juostessa, joka
siiveniskulla vähän lujempaa. Olen varmasti jo monen metrin korkeudessa, koska
kuulen kuinka talot sujahtelevat ohitseni. Tämän ihanammalta ei voisi tuntua!
Olen kuin keiju!
Silloin avaan silmäni ja huomaan
kauhistuneena, etten kuvittele…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti