3. Pirgit
”Kerron aluksi oman tarinani. Minäkin olen tai olin ihminen, niin kuin sinä. Synnyin Tallinnassa 5.5.1955. Muutin nuorena pois kotoa, Suomeen, koska sain lapsen. Hänen nimekseen annoin Klara. Kasvatin hänet yksin ja hän oli elämäni ilo. Vaikka minulla oli paljon ystäviäkin, olin suurimman osan ajastani hänen kanssaan. Sitten kun olin 35, hän… menehtyi vakavaan sairauteen…”, Pirgitin ääni murtui ja vaikka kaikki kotoa lähdön jälkeen vaikuttikin yhdeltä sekamelskalta, enkä ymmärtänyt miksi oli täällä, tai miksi Pirgit selitti tätä minulle, ymmärsin kuitenkin tuskan, joka piili noissa sanoissa. Miten hirveää olisi menettää oma lapsi, ajattelin ja katsoin Pirgitiä myötätuntoisesti. Hän ei kuitenkaan katsonut minuun vaan seinän lävitse jonnekin kaukaisuuteen. Hänen naamansa oli kova ja kun hän jatkoi, oli äänessä hyppysellinen pippuria.
”Sen jälkeen olin yhä enemmän Sirigian kanssa ja meistä tuli pian erottamattomat ystävykset. Olin melkein päässyt suruni yli neljäkymmentävuotiaana, kun Sirigia eräänä päivänä vei minut kellariinsa ja selitti minulle Timanttimaasta. Sitten hän hipaisi taulun kehyksiä ja se alkoi loistaa sinisenä. Minä lumouduin, niin kuin sinäkin ja jouduin Timanttimaahan. Täällä sain heti tietää prinsessasta, joka oli syntynyt vain muutama päivää ennen tuloani. Kuningatar oli kuulemma kuollut synnytykseen ja kuningas oli päättänyt, ettei lapsi voinut kasvaa ilman äitiä. Sirigian oli käsketty tuomaan minut hänen luokseen. Kaunis prinsessavauva tuotiin minulle ja kuningas käski minut ns. lasten hoitajaksi. Sirigia oli varmasti kertonut hänelle, siitä miten rakastin lapsia ja miten olin menettänyt omani. Olin innoissani, koska yli kaiken halusin lapseni takaisin. Hänen nimekseen annoin Kioria, Timanttimaalainen versio Klarasta. Ja niin minusta tuli taas äiti.
Oltuani Timanttimaassa vajaan vuoden, aloin muuttua keijuksi. Niin käy aina ihmisille, jotka ovat täällä tarpeeksi kauan. Minusta tuli kauniimpi, nuorekkaampi ja minulle kasvoi siivet. Aloin myös vanheta hitaammin. Onneksi minulla ei ollut enää siihen aikaan kovin monia ystäviä ihmisten maailmassa, kosken päässyt käymään siellä kovin moneen kertaan. Minun tuloni jälkeen Timanttimaahan on tuotu vain muutama ihminen erilaisista syistä.
Sirigiakin muutti takaisin Timanttimaahan, mutta hänet siirrettiin muutaman vuoden päästä ihmisten maailmaan viralliseksi portinvartijaksi. Siksi hän asuu vain yksin siellä mökissään. Hän on jopa muuttunut ihmiseksi, koska on elänyt siellä niin kauan. Noin 17 vuotta itse asiassa… Minusta tuli Timanttimaassa kokonaan keiju ja vuosien saatossa prinsessalle kuin äiti.”
Pitkän hiljaisuuden jälkeen tajusin, ettei Pirgit jatkaisi enää ja halusin heti kuulla lisää.
”Mitä sitten tapahtui?” kysyin uteliaana. Pirgit naurahti ja jatkoi:
”Kun minulle annettiin tehtäväksi hoitaa prinsessaa, sain toisenkin tehtävä. Minun piti varmuuden vuoksi etsiä hänen ihmiskaksoisolentoaan, sinua Klara.” Nostin päätäni, kuin sähköiskun saaneena, kun kuuli oman nimeni.
”Miksi?” kysyin kummastuneena. Pirgit hymyili ja vastasi rauhallisesti: Mitä jos hänellekin lankeaisi se kirous? Legendojen mukaan vain prinsessan ihmiskaksonen voi pelastaa meidät. Mutta kerron siitä myöhemmin. Voisin seuraavaksi kertoa sinulle faktoja Timanttimaasta.” Katsoin Pirgitiä kummastuneena kaikesta, mutta nyökkäsin. ”Hyvä on, aloitetaan kalenterista. Timanttimaassa viikko on viisi päivää ja kuukausi kymmenen. Kuukausia on 99 eikä niillä ole nimiä, vain numerot. Vuoden aikoja on neljä, niin kuin teilläkin, mutta ne ovat todella erimittaiset täällä. Kesä on pisin: 30. - 70. kuukausi. Syksy on noin 70. – 90. kuukausi ja talvi siitä yhdeksänteen kuukauteen. Sitten on kevät. Päivätkin ovat täällä pidempiä. Minuutit ja tunnit ovat samoja, mutta vuorokaudessa on 30 tuntia. Syömme todella usein, koska tarvitsemme energiaa ja hmm… Mitä pitäisi vielä kertoa? Niin, Timanttimaan nimi on Timanttimaa, koska täällä maaperä on hyvin rikasta. Kirjaimellisesti. Mistä vain voi löytää maasta timantin tai kultaa. Siksi ne eivät ole täällä enää arvokkaita. Timanttimaa sijaitsee Saturnuksen suurimmalla kuulla, Titanilla, ja täällä on kolme muutakin maata: Taikamaa, Taivasmaa ja Tuhonmaa. Siinä vähän perus tietoa sinulle!” Istuimme hetken hiljaa. Pirgit sen takia, että odotti minun sanovat jotain, ja minä sen takia, että olin täysin hämmentynyt. Pirgit otti yhdestä hedelmäkulhosta keltaisen päärynän muotoisen hedelmän ja ojensi sitä minulle.
”Otatko sitruksen?” Olin ihan pyörällä päästäni ja väsynyt. Tämä oli varmasti kaikki vain unta…
”Ei kiitos”, sanoin vain ja kävin sängylle makaamaan.
”Niin, tietysti sinä olet vielä väsynyt. Olethan nukkunut vasta kolme päivää. Anteeksi tämä tiedon määrä, mutta tarvitset yleistietoa. Nuku nyt hyvin, niin olet sitten virkeä kun pitää olla. Hyvää yötä!” Pirgit nousi ja käveli ovelle. Hän kääntyi vielä kerran, hymyili ja poistui. Olisin kauhistunut kaikesta kuulemastani, jos en olisi ollut niin väsynyt. Olin nukkunut VASTA kolme päivää? Täällä oli Tuhon, Taian ja Taivaan maa? Mistä tahansa voi löytää timantin? Mikä ihmeen paikka tämä oli? Ajattelin kaikkia kuulemiani asioita hädissäni, mutta lopulta kaikki sanat ja kysymysmerkit sekoittuivat väreiksi ja timanteiksi – nukahdin…
Kun heräsin, olin taas yksin ja tuntui kuin olisin nukkunut monta päivää. Tällä kertaa en kuitenkaan sokaistunut, vaan oli itse asiassa aika hämärää. Vaaleat ja läpinäkyvät verhot oli vedetty ikkunan eteen, joten en heti ollut varma vuorokaudenajasta. Haparoin ikkunan eteen avaamaan verhot. Melkein täysi kuu möllötti keskellä hieman pilvistä taivasta, ihan yksin. Tähtiä ei näkynyt ja pian kuukin peittyi paksun hahtuvan taakse. Kävelin takaisin sänkyyni ja käperryin peiton päälle. Huomasin, että minulla oli yhä lenkkarit jalassani. Revin ne inhoten pois ja jäin istualleen tuijottamaan pilviä. Nyt minua ei sitten tietenkään väsyttänyt pätkääkään. Meniköhän aika paljonkin eritavalla täällä, kuin kotona. Muistin vain, että oli 99 kuukautta. Mitä ihmettä? Ja sitten oli Pirgitin tarina Sirigiasta ja Kioriasta. Prinsessa… Miksi vain minä voisin auttaa, jos joku katastrofi sattuisi?
”Kop kop kop!!!” Olin kuolla säikähdyksestä. Hivuttauduin sängylläni ovea kohti ja avasin sen hitaasti. Aluksi luulin näkeväni harhoja, kuin katsoisin peiliin. Tyttö näytti ihan minulta, mutta sitten huomasin suorat hiukset ja katsoin tarkemmin. Hänen kasvonsa olivat aivan samanlaiset kuin minulla, vain hieman täydellisemmät. Oikea silmä ei ollut milliäkään vasempaa ylempänä, niin kuin minulla, huulten amorinkaari ei ollut aivan yhtä syvä kuin minulla, kaikki kasvojeni epäkohdat oli silennetty tai poistettu. Hän oli todella kaunis. Kaikki keijut varmaan olivat kauniimpia kuin ihmiset. Hänellä oli kynttilä kädessään ja maata laahaava valkoinen yömekko päällään. Hän näytti niin eksyneeltä suurine silmineen – minun silmineen -, että sanoin automaattisesti:
”Tule sisään.” Vasta kun tyttö oli hivuttautunut ohitseni huoneeseeni, aloin miettiä järkevästi.
”Kuka sinä olet?” Kun en saanut heti vastausta jatkoin hämmentyneenä:
”Miksi tulet keskellä yötä huoneeseeni?” Nyt pieni suu avautui ja kaunis ääni sanoi:
”Halusin nähdä sinut Klara. En saanut lupaa, joten tulin yöllä.” Olin hämmästynyt monista syistä. Ensinnäkin, miten hän tiesi minun nimeni? Ja toiseksi, miksi hän halusi nähdä minut? Kolmanneksi, miksei hän saisi tulla tapaamaan minua, jos kerran niin kauheasti halusi?
”Mistä sinä tiesit nimeni?”
”Kaikkihan sen tietävät…” No sepä mukava kuulla, ajattelin sarkastisesti ja kysyin:
”Mitä minusta oikein sitten puhutaan?”
”Että olet ehkä liian nuori, mutta tulet kyllä pelastamaan meidät kaikki.” Hän hymyili leveästi.
”Ja mikä sinun nimesi olikaan?” kysyin uudestaan.
”No se on mm… Kioria.” Katsoin Kioriaa kummastuneena hänen takeltelustaan. Oliko hän siis prinsessa? Samassa tajusin käytävällä roikkuneen taulun olleen maalaus hänestä, eikä kuva minusta. En saanut sanaa suustani. Hän seisoi yhä sängyn vieressä.
”Mutta pian joku varmasti huomaa poissa oloni, joten minun täytyy lähteä. Oli mukava nähdä sinut”, Kioria sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja kääntyi ovelle.
”Odota, vielä yksi kysymys. Miksi et saisi tulla tapaamaan minua?”
”No sairauteni takia, mutta ei minulla oikeasti mitään ole. Äiti on vain niin yli suojeleva. Huoh… No toivottavasti nähdään taas. Hyvää yötä!” Sitten hän lähti. Mitä ihmettä?, kysyin jo varmasti sadatta kertaa itseltäni. Timanttimaan prinsessa, minun kaksoisolentoni tulee yöllä huoneeseeni ja kertoo, että minä tulen pelastamaan heidät kaikki ja toivoo, että näkisimme taas pian. Mitä ihmettä? Menin peiton alle ja vaivuin levottomaan uneen, jossa seikkailivat prinsessat ja Pirgit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti