PROLOGI
Kun hän katsoi sinun, tunsit säkenöintiä sisälläsi. Oliko se surua vai iloa? Vihaa vaiko tuskaa? Sitä hän ei tiennyt. Hetken verran sait nähdä hänet, sitten hän oli poissa. Lopullisesti.
Kaduttaako sinua nyttemmin?
Kannattiko sanoa nuo asiat, jotka saivat hänet itkemään?
Nuo asiat, jotka saivat hänet riipimään ihonsa palasiksi?
Nuo asiat, jotka saivat hänet kärsimään?
Nuo asiat, jotka tahtoisit nykyään unohtaa?
Hän ei tule katumaan, tuskin tulet sinäkään. Mutta sisälläsi tulet aina toivomaan paluuta menneeseen, siihen aikaan, kun kaikki oli vielä hyvin. Siihen aikaan, kun mikään noista asioista ei ollut tapahtunut. Niin toivoo hänkin mutta paluuta menneeseen ei ole.
On vain yksi suunta, joka vetää mukanansa kuin painovoima maahan ja kuin virta kohti putousta.
Hänellä on nyt mahdollisuus uhmata painovoimaa. Mahdollisuus lentää. Vain sinun ansiostasi. Oletko ylpeä?
Ei pitäisi.
Olet saanut hänet maahan veitsi rinnassa. Maahan kuolleena. Sitä tuskin halusit?
Vaikka tiesit sanojesi satuttavan häntä, et ajatellut niiden seurauksia.
Hän rakasti sinua kuin omaa siskoaan. Sinä petit hänet. Sinä petit minut.
---
Tälläinen tuli nyt tällä kertaa :3 Jatkoa kirjoittelen :3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti