Sivut

maanantai 27. helmikuuta 2012

Lohikäärmeen legenda Prologi

Tota sanoisin nyt vielä et tää teksti onn jo melko vanhaa ja teksti itsessään paranee loppua kohti  :)


PROLOGI


Se aika ennen ihmistä oli lohikäärmeiden ja muiden niin sanottujen taruolentojen aikaa, mutta kun ihminen saapui ja vei kaiken vähänkin arvokkaan sodan keinoin ja näin pakotti olennot perääntymään aina vain kauemmäksi omasta kodistaan ja vanhoista metsästysmaistaan. Nämä olennot yrittivät vuosien ajan saada alueensa takaisin, ilman tulosta, alkoivat vähitellen sotia toisiaan vastaan siitä vähäisestä maasta joka oli vielä jäljellä.

Kului satoja vuosia ja nämä olennot vain jatkoivat sotimistaan mikä aiheutti monien lajien katoamisen, mutta silti he jatkoivat kunnes vanha vihollinen alkoi taas koputella heidän porttejaan ja pakottaen olennot rauhansopimuksiin. Ihminen oli taas kerran tullut havittelemaan olentojen taikavoimien kyllästämää hedelmällistä maata. Olentojen ja ihmisten välinen sota jatkui ja jatkui, kunnes eräänä päivänä tuli uutiset ensimmäisen puoliksi ihmisen ja puoliksi niin sanotun hirviön syntymästä.

Kumpikaan rintama ei pystynyt uskomaan sitä ja lapsi ja hänen vanhempansa pakenivat. Vuosia he onnistuivat pakoilemaan, mutta eräänä päivänä heidäy löydettiin ja lapsen vanhemmat tapettiin petturuudesta kumpikin tahollaan. Lapsi kasvatettiin olentojen luona ja vaikka he eivät hyväksyneet lasta yhdeksi omistaan, eivät hekään olleet niin sydämmettömiä että olisivat tappaneet viattoman lapsen.

Vuosien ajan lapsi eli epätiedossa vanhempiensa kohtalosta kunnes eräänä yönä hän kuuli keskustelua hänestä ja siitä olisiko hänet sittenkin pitänyt tappaa vanhempiensa kanssa. Viha ja suru valtasivat lapsen mielen ja hän alkoi kirota niin olentoja kuten ihmisiä ja vastineeksi omasta elämästään hän pyysi jumalilta lupausta että jonain päivänä syntyisi uusi puoliverinen jonka voimat ylittäisivät kaikkien muiden. Ja että tämä johtaisi uutta sotaa ja samalla palauttaisi olentojen vallan sillä kuinka paljon hän heitä vihasikin ei hän voinut antaa heidän kuolla sen jälkeen mitä he olivat hänen hyväksi tehneet ja hänen viimeinen toiveensa jumalille oli että siitä puoliverisestä tulisi kuolematon jotta kukaan ihminen ei voisi päättää hänen elämäänsä ennen kuin olennot olisivat voittaneet. Tämän jälkeen lapsi vajosi ikuiseen uneen muuttuen lohikäärmeiden linnoitusta suojelevaksi hengeksi.

T: Are you happy now? Osa 1

PROLOGI

Kun hän katsoi sinun, tunsit säkenöintiä sisälläsi. Oliko se surua vai iloa? Vihaa vaiko tuskaa? Sitä hän ei tiennyt. Hetken verran sait nähdä hänet, sitten hän oli poissa. Lopullisesti. 
Kaduttaako sinua nyttemmin? 

Kannattiko sanoa nuo asiat, jotka saivat hänet itkemään?
 Nuo asiat, jotka saivat hänet riipimään ihonsa palasiksi?
 Nuo asiat, jotka saivat hänet kärsimään? 
Nuo asiat, jotka tahtoisit nykyään unohtaa? 
Hän ei tule katumaan, tuskin tulet sinäkään. Mutta sisälläsi tulet aina toivomaan paluuta menneeseen, siihen aikaan, kun kaikki oli vielä hyvin. Siihen aikaan, kun mikään noista asioista ei ollut tapahtunut. Niin toivoo hänkin mutta paluuta menneeseen ei ole.
On vain yksi suunta, joka vetää mukanansa kuin painovoima maahan ja kuin virta kohti putousta. 
Hänellä on nyt mahdollisuus uhmata painovoimaa. Mahdollisuus lentää. Vain sinun ansiostasi. Oletko ylpeä? 

Ei pitäisi.
 Olet saanut hänet maahan veitsi rinnassa. Maahan kuolleena. Sitä tuskin halusit?
Vaikka tiesit sanojesi satuttavan häntä, et ajatellut niiden seurauksia.
Hän rakasti sinua kuin omaa siskoaan. Sinä petit hänet. Sinä petit minut.



---


Tälläinen tuli nyt tällä kertaa :3 Jatkoa kirjoittelen :3

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Moi Kaikille

Moi oon tällänen tavallinen tyttö Helsingistä. Tykkään kirjottamisesta ja sen takia kirjotan nyt tätä blogia kaverini kanssa. Kirjotan tällä hetkellä kahta tarinaas joita toista olen kirjoittanut joulusta asti. Nykyään siinä on jo seitsemän lukua,  toisessa novellissa on ekaa lukua sellaset viis sivua ja ne on molemmat fantasiaa. Jos et tykkää fantasiasta niin on turha edes yrittää lukea tekstejäni....

Sitten muuta.

Olen kahdeksannella luokalla ja kai pärjään ihan keskiverto hyvin... Koulussa on muutama tosi hyvä kaveri, joista yksi on Ida joka myös kirjoittaa täällä. Pidän piirtämisestä ja olen kai ihan hyväkin siinä, mutta tällä hetkellä nautin enemmän kirjoittamisesta kuin piirtämisestä... En ajatellut julkaista kuviani täällä vaan julkaisen niitä eräässä toisessa paikassa...

Siinä olikin varmaan kaikki tärkeä, no lisään jos keksin jotain.

Hej

Mä oon Ida ja loin nyt tälläsen blogin. Nautin tarinoiden kirjottamisesta ihan hirveesti, joten ajattelin nyt sitten luoda tälläisen tarinablogin.
Ajattelin kirjottaa tänne OneShotteja ja novelleja, sekä tietysti jatkotarinoita.
Ulkoasu on nyt vielä mitä on, mut aijon muokkailla sitten, kun pääsen koneelle.  Nyt siis herää kysymys, miten sit loin tän blogin, jos en koneella. No puhelimella mä tän loin, heh.
Tämän takia siis on kirjoitus virheitä, mutta koitan poistaa ne ennen tekstin julkaisua.
Koneella kirjoittaessa ei oikeinkirjoitus ole mulle mikään ongelma.

<3:llä Ida